"row, row, row your boat...."

Elin kamalissa itsesyytöksissä vuosia, miksi kamalat selkäkivut? Unessa tuli lopulta neuvo.

Juoksin eri lääkäreillä jo lapsesta asti. Juoksin näkijöilla ja povareilla, kukaan ei antanut niin selvää ja minulle hyväksyttävää neuvoa kuin uni! Näin unen vasta kun olin 40-vuotta näyttänyt!

Näin unen jossa oli vapaita kehoja kuin makuupusseja pyykkinarulla. Yksi pusseista oli rikki. Halusin juuri sen ja jopa innokkaasti!

(Tämä kuva selästäni on vuodelta 2003.)


 

UNIVIESTI: "TULEMME POISTAMAAN SINULTA 10 CM SELÄSTÄ."

LYHENTYMINENKIN ON ERITTÄIN EPÄMUKAVAA. 

ON IHME, ETTÄ PYSTYN KÄVELEMÄÄN!

Tämä kuva selästäni on vuodelta 2014. Näin sen vasta 2017, sen JÄLKEEN, kun olin auttanut kuolevaa isääni muuttamaan Hankasalmella. 

Yli 40 v. ajalta: Lisää Marin unia ja Henkimaailman neuvoja!

Minulla on Merkurius konjuktiossa Jupiterin kanssa 12:ssa huoneessa. Karma tehdä henkistä työtä, vahva mediaalinen kyky. Venus härässä, voimakas luovuus.

***2003 Olen aina tuntenut suurta rakkaudellista vetoa delfiineihin. Eräs naisystäväni halusi tarjota minulle matkan Azoreille hänen poikansa kuoleman jälkeen. olin ihmeissäni ja atietenkin hyvin ymmälläni mikä tulisi olemaan matkan opetus.

Kun olimme saaneet tietää että maailman kuulun delfinitutkijan Lotten odhin matkalle olisi vaan kaksi paikkaa jäljellä buukkasimme ne paikat! Aivan ihmeellistä! Ennen matkaa minullesanottiin unessa että minun tulisi houkutella delfiinejä äänirautojen avulla, ostin ns. kristalli-ääniraudan.

Matkan aikana kysyin matkan johtajalta lupaa tähän houkutteluun ja hän sanoi että totta kait sinun on näin tehtävä jos olet tästä untakin nähnyt! Merimatkojemme aikana Azoreilla saimmeaivan fantastisia yhteyksiä delfineihin, joita ei Lottenkaan olllut koskaan aikaísemmin nähnyt! Hän sanoi mm. että tämä ei ole todellista, en ole koskkaan moista nähnyt!

Kun kopautin äänirautaa vuorikidekristalliin ja kun odotimme hetken, niin pian tulivat kymmenet, aivan kymmenet delfiinit meidän ympärillimme, ja tuntui ja näkyi kuinka meri aivan kuin kiehui!!

***Unessa minulle sanottiin että mari muista elämäsi on niin kuin hologrammi.

***Uni. Olin isossa isossa talossa. Olin pieni poika ja mukani minulla oli opas joka johti minua. Nousimme rappuja ylöspäin tässä talossa ja tulimme ullakolle. Seisoimme raskaan metallioven edessä ja emmin, josko uskallan avata tuon oven... Avasin sen ja niin pääsinkin uuteen todelisuuteen, uuteen maailmaan.

Ensiksi näin sementtipäällysteisen ylätasongon ja siitä lähti loiva alamäki. Katselin maisemia ja näin haarautuvan maiseman: vasemmalla oli valtava kirkkomainen rakennusjoka ei minua niinkään viehättänyt. Oikealla, jonne käännyin kehkeytyi ihastuttava maalaismaisema, täynnä vehreää luontoa. Näin pienen kylän, jossa oli paljon vettä ja vedessä oli voimakaasti ja iloisesti pulppuavia lähteitä. Nautiskelevia ihmisiä kylpi näissä lähteissä ja koin heidät olennoiksi, ketkä eivät ollet maa-planeetalta.

Ajattelin, että jos menen tuollaisen lähteen sisään niin nuorennun varmasti ja saan orgasmin! Halusin mennä uimaan ja heitinkin melkein kaikki vaatteet pois, mutta jätinkin pikkuhousut jalkaan huomaavaisuudesta muita kohtaan.

Vedessä minulla oli ihanaa, hiljaa liuúin etenpäinja koin ihanan täyttymyksen....koin tämän elegantisti. Kuulin raikkaan lapsen äänen joka totesi huutaen: Enkeli on tullut! Uin vedessä erään talon sisäpihalle joka oli veden täyttämä ja olin niin kovin onnellinen ja koin suurta rauhaa.

***Näin unta, että minä puhuin voimallisesti suurelle ihmisjoukolle simpanssien "kielellä". U-u-aa-aaa!

***Lensin ja jälleen kerran yritin sytyttää valoja pöytälamppuun makuuhuoneessani....-mutta tällä kertaa olin nin tietoinen, että sanoin itselleni että, enhän voi sytyttää valoja,  sillä en ole olekaan fyysisessä kehossani!

***1992. Suunnittelin ensinmäisen mieheni Jannen kanssa matkaa New Yorkiin. Tunsin, että tulen hakemaan sieltä jotakin kouriintuntuvaa tietoa mukaani,... KULJIN NEW YORKIN KAUPUNGISSA KUIN LAPSI, MITÄÄN PELKÄMÄTTÄ vaikka minua minua hotellistakin varoitettiin, etten olisi liian turistin näköinen koska minut ehkä saatettaisiin ryöstää...

Menin kaiken kartan lukemisen jälkeen erääseen kirjakauppaan suojaan kun en en enää tietäni tiennyt. Ajattelin, että ehkä täältä voisin löytää kirjan, joka käsittelisi vaikka käsityötä jonka voisin mennessäni viedä mukana Ruotsiin ja Suomeen.

Katselin kirjoja aikan mutta en löytänyt mitään mukaan sopivaa... Melkein vähän masentuneena lähdin kohti ulko-ovea, mutta sitten kuulin aivan selvästi äänen sisälläni: "Katso taaksesi!" Näin käännyttyäni kirjan, jonka nimi on: Ask your Angels" ja hintakin oli 

vain n 7 dollaria!!

Olin aivan riemuissani ja ostin kirjan. Luin sitä lakkaamaamatta paluumatkan lentokoneessa ja lupaan että se muutti elämäni näkökannan ja tuntemuksen. Siitä hetkestä alkoi minun suuri tutkimusmatkani omaan kosmokseeni ja yhteistöhöni Valon enkeleiden kanssa.

HUOM! TÄMÄ ON VALVE-ELÄMÄN TAPAHTUMA: 1998 tuo sama ääni pelasti henkini, kun ruotsalainen mies hakkasi minut henkihieveriin, koska halusin jättää hänet. Hän löi minua messinkisellä kyntteliköllä ja menetin tajuntaani. Mies ääni herätti minut käskien hakemaan apua. Nousin verilammikosta, päästäni suihkuisi verta! -Ihmeellisesti sain voimaa nousemaan lattialta ja pystyin hakemaan naapurilta apua. Hän soitti ambulanssin ja poliisit. Minut ommeltiin ja lääkäri sanoi, että olin 2 centtimetrin päässä kuolemasta!

***Yöllä unessa minulle sanottin, että minulla ja planeetalla tulisi olla sama, synkrooninen energia.

***helmikuun alkupäivinä 1998 yöllä koin jotain aivan fantastista: olen niin monesti pyytänyt enkeleiltä erilaisia kokemuksia....tällä kertaa pyysin, että saisin kokea kuolemisen! Koin yöllä unessa,että olin avaruudessa vain ajatuksena ja pian kuulin äärettömän korkean äänen joka vain kävi korkeammaksi ja korkeammaksi;samalla tunsin kuinka sydämeni melkein lakkasi lyömästä ja muista ajatelleeni että koskahan tuo pysähtyy! Käteni ja koko kehoni kylmenivät ja tuo ääni madeltui hetkeksi ja koko ajan kun kuulin sen makasin aivan kun sen äänen päällä. Nousin ja laskeuduin eri tasoille; sitten alkoi tulla ajatuksia ja keskustelua aivan kuin olisin puhunut jonkun kirurgin kanssa, joka oli suunnitteleiessa vaihtaa selkärangastani palan pois juuri ristiselästä! Ajattelin että miten ihanaa olisi herätä tästä unesta täysin terveenä!!Seuraavana aamuna kun otin päivän enkelikortit, sain Healing Angel, parantavan enkelin.

***Yöllä näin merkillisen vision. Olin jo hereillä ja silmäni olivat auki. Yläpuolellani leijui pieni elokuvateatteri!! Se oli sylinterinmuotoinen. Pieni valonlähde oli sylinterin keskellä ja sen ympärillä pyöri kuin filmi jossa liikkui ihmisiä. Näin siinä naisen, miehen, puun ja koiran, auringon ja dna ketjun.

Pikkuhiljaa, sykäyksittäin valonlähde himmeni ja niin myös näkymäkin. Minulle tuli tunne että tuo oli kuva solumuistista joka toimii filminä jonka tietoisuus lukee ja muodostaa fyysisen mailman sen mukaan.

***Regressio terapeutin ohjauksella. Menin siihen terapiaan, koska ameriikkalinen parantaja sanoi, että minun tulisi ymmärtää kuka ja mikä minä olen.

Koin olevani iloinen kipuna universunissa. Sinkoilin eri planeettojen välillä ja tunsin suurta vapautta. Eteeni ilmestyi valtaisa valo-olento, joka esitti minulle erikoisen kysymyksen: haluaisinko inkarnoitua maa-planeetalle, koska minulle olisi töitä! Vastasin, etten ole kiinnostunut, koska maa on niin vaikea paikka, en halua, en! Valo-olento kertoi että saan 5 inkarnaatiomuistia mukaani jotka tulevat toimimaan tietopankkinani mahdolisen maallisen matkani aikana. Suostuin ja sain mukaani nämä tietopankit 5.n papyrusrullan muodossa.

***Unessa tein energia puhdistuksen itselleni, muutoin olisin alhaisempien voimien kanava. Toisesa unessa samana yönä minulle kerrottiin ihmisten luomisesta: Tieto ihmisten luomisessa on egyptin pyramideissa. Ihmisen valokeho yhdistettiin reptiillitietoisuuteen ja tämä on eräänlainen pysähtynyt systeemi, koska ihmisten tietoisuteen on jäänyt ....(en halua kertoa.)

Unessa tapasin Lainegracian ja hänkin sai kauttani puhdistuksen. Gracia kertoi unessani tietävänsä näistä ......, implantaateista. Gracia sanoi minulle unessa että kyllä sinä olet noita etkä sinä pääse siitä mihinkään!

***Unessa tipuin taivaalta valtavalla vauhdilla. Yritin ohjata, muttei se onnistunut. Luulin murskautuvani, mutta laskeuduinkin erittäin pehmeästi ja hidastetusti! Kuulin miehisen äänen sanovan:"Luuletko, että antaisin sinun murskautuvan?"

***Unessa olin maaseudulla, jossa olen kasvanut. Seisoin maantiellä ja olin kääntänyt kasvoni kohti Mäkelää. Markkulan pellon takaiselle metsäalueelle oli laskeutunut erittäin kaunis kristallinen avaruusalus. Se oli muodoltaan kuin valtaisa valtikka ja muistutti tavallaan näköalatorni Näsin neulaa. Alus oli hivenen vinossa, pystyssä kylläkin.Sieltä laskeutui maahan kauniita,hyvin harmoonisia ihmisiä valkoisiin vaatteisiin pukeutuneina. He kävelivät hartaina minua kohti ja minusta tuntui, kuin olisin jollakin tavalla tuntenut heidät.

***Tämä oli vähän tragikoominen uni: Tilanne oli kuin jonkinlaisesta armeijamaisesta tarkistuksesta. Johtava henkilö/olento kertoi edessämme roikkuvista kehoista, jotka olivat ripustettu eräänlaiselle pyykkinarulle. Kehot olivat kuin tyhjiä makuupusseja siinä roikkuessaan.

Johtava olento kertoi:" Se sielu,joka päättää ottaa tämän ensimmäisen kehon, saa elämän tehtäväkseen sen ja sen..... se sielu joka ottaa tämän toisen kehon, voi käyttää sitä siihen ja siihen tarkoitukseen....ja niin edelleen. Tullessamme viimeisen kehon kohdalle, näytti se olevan kovin rikkinäinen. Olin kuin innokas partiolainen ja sanoin mielelläni ottavan sen kehon. Olin innokas ottamaan haasteen vastaan!

***Unitasolla käytin heiluria. Se heilui vimmatusti, intensiivinen voima johti sitä, olin ihmeissäni ja mielissäni. Katselin haltioituneena sitä ja pian se muuttuikin miekaksi silmieni edessä. Siitä tuli minun miekkani, minun oma miekkani!!

***Univiesti tutulta opasääneltä: "Anna anteeksi ihmisten pelko."

***Yöllä koin jotain erittäin kaunista ja yksinkertaisen puhdasta: Tähti syntyi.

***Jouduin avioeroni jälkeen asuntopulani jälkeen monen muuton jälkeen ns. maanalaiseen kämppään asumaan. Mietin että mikä tällä on syy, mitä elämä haluaisi opettaaa....

Käytin ahkerasti heiluria ja etenkin yritin oppia aakkos-diagrammin käyttöä.

Minulle tuli kerran mieleeni kysymys; mikä on oppaani tai ohjaavan enkelini nimi. Hitaastiheiluri kävi eri akkoosissa ja lopulta sain nimen OFELAS. Mietin että mitä ihmettä tuo nimi tarkoittaa mutta en saanut siihen sen enempää vastausta.

Meni muutama viikko tai ehkäpä kuukausi ja puolikin ja eräänä iltana kun katselin tv.tä niin näin että alkoi islantilainen elokuva jonka nimi oli:"" Ofelas, tienviitoittaja". Itkin vuolaasti koska olin niin yllättynyt ja onnellinen. Minulla oli siis nyt konkreettinen yhteys oppaaseeni!

***Tälle päivälle sain enkeli oraakkelikortit:

Michael

kaava enkeli

yhdisty kirjan kautta korkeampaan tietoon:

Näin unessa numerosarjan: 1650.

tulkitsin sen enkelinumerokirjasta ja tulkinta on englannista vapaasti käännettynä tälläinen: "Sinulla on valtava manifestaatiokyky- Jumala puhuu sinulle"

***Unessa sanoin labyrinttimaisen kolmiosymbolin ja minulle annettiin sanat verilinjan puhdistuminen.

Ihmisten tietoisuuden nostaminen enkeleiden avulla. Valokehon puhdistaminen, kehon veden puhdistaminen ja hermostojen puhdistaminen.

Tässä auttavat kaava enkelit, virittävät enkelit, seremonia enkeli ja sieluni.

© 2025 UNITEEKKI / MARI-ATON JALKANEN, Stockholm
Skapad med Webnode Cookies
Skapa din hemsida gratis! Denna hemsidan är skapad via Webnode. Skapa din egna gratis hemsida idag! Kom igång